Viihdelaitteiden osuus kodin sähkönkulutuksesta on lisääntynyt. Niiden kulutus on monessa perheessä suurempi kuin esimerkiksi pesukoneen. Sähkönkulutusta lisääviä tekijöitä ovat mm. tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden lisääntynyt käyttö, isotehoisemmat ja -kokoisemmat televisiot, kotiteatterit ym. Kulutuselektroniikkalaitteille on tyypillistä, että ne kuluttavat sähköä ns. standby- eli valmiustila-asennossa, vaikka niitä ei käytetä.
Televisio
Uusien televisioiden sähkön kulutuksessa on suuria eroja. Vertaile kulutusarvoja hankkiessasi uutta laitetta.
LCD-televisio kuluttaa vähemmän sähköä kuin perinteinen TV, mutta plasma-TV kuluttaa enemmän. Myös TV:n koko vaikuttaa sähkönkulutukseen. Kytke televisio pois päältä sen omasta virtakytkimestä yön ajaksi ja muina aikoina, kun et ole kotona. Näin vähennät turhaa sähkönkulutusta ja vältät myös television syttymisvaaran.
Esim. Jos katsot 37-tuumaista LCD- televisiota päivittäin kolme tuntia ja laite on loput ajasta valmiustilassa, kuluttaa se valmiustilassa vuodessa saman verran energiaa kuin keskikokoinen A-luokan jääkaappi.
Tietokone
Kannettava tietokone kuluttaa sähköä vain kolmanneksen normaaliin pöytätietokoneeseen verrattuna. Tietokone ja sen oheislaitteet kannattaa liittää jatkojohtoon, jonka kytkimestä saa kätevästi laitteet päälle vain käytön ajaksi. Kiinteät internetyhteydet nopeuttavat internetin käyttöä. Koska veloitus on riippumaton käyttöajoista, jää tietokone usein päälle, vaikka kukaan ei käytäkään sitä. On hyvä muistaa, että sähköä se käyttää silloinkin.
Lomalle lähtiessä tai kodin jäädessä tyhjäksi pitemmäksi aikaa, on hyvä irrottaa viihdelaitteiden pistokkeet sähköverkosta. Näin vähennät laitteiden valmiustilan aiheuttamaa sähkönkulutusta, eikä mahdollinen ukkosen ylijännite vaurioita laitteita.
Lisätietoa
Kodin energiaopas - Viihde-elektroniikka
Energiateollisuuden vinkit viihde-elektroniikkaan
